Rajupaja Oy:n yli kolmevuotinen matka on ollut vauhdikas ja eteenpäin on kuljettu nollan pysähdyksen taktiikalla. Reitin varrella aina sattuu ja tapahtuu kaikenlaista, mutta marionetti on totellut koko ajan sitä ohjaavien maestrojen käskyjä, eikä tarkasta suunnitelmasta ole suistuttu sivuraiteille.

Noin kolme ja puoli vuotta sitten räjähti. Sami Tarkian ja Jussi Mäkelän pienyritysten fuusioitumisen seurauksena Suomen tapahtumatuotantokartalle lisättiin uusi tulokas Lounais-Suomen kohdalle. Ryminällä alan keskiöön tullut Rajupaja on syönyt itsensä lyhyessä ajassa tukevaan kuntoon.

Kahden pienen yhdistäminen yhdeksi alueen suureksi oli pelkästään järkevä siirto kaikilta kanteilta katsottuna. Vakuutus- ja logistiikka-asiat helpottuivat, eikä tarvinnut kilpailla samoista työntekijöistä. Menoista huolehtiminenkin oli mukavampaa kimpassa.

Vaikka arjen tekemisestä huokuvat nopeat muutokset ja hektisyys, on taustalla suuret viivat piirretty jo päivästä yksi alkaen. Niiden mukaan on tarkkaan edetty viikosta ja vuodesta toiseen. Kolmen ja puolen vuoden naula on lyöty pitkälti suorana pohjaan.

Nopea kasvu tuo mukanaan omat haasteensa. Välillä täytyy myös osata sanoa ei, jotta paniikkinappulaa ei tarvitse painaa pohjaan henkilökunnan tai tavaroiden loppuessa yksinkertaisesti kesken. Huima liki 90% kasvu viime vuonna kertoo, että venymiskyky on viety välillä äärirajoille. Liikevaihto kasvoi viime vuonna yli kahteen miljoonaan. RajuPajan kuorma-autot eivät kauaa ehdi paikallaan levähtää keikkamäärien sykkeen tihentyessä jatkuvasti.

”Tuosta vähän voi vielä kasvaa, mutta sitten sen täytyy tasaantua. Sen tason pitäminen on tavoite. Kukaan ei ole puhunut siitä, etteikö voisi laajentaa vähän muihin toimialoihin. Vähän monipuolistaa palvelua.”

 

Jatkossa tavoitteena on investoida lisää hyviin työntekijöihin. Johtoportaan nykyisten töiden laajaa kirjoa on tarkoitus kaventaa ja jakaa vastuuta enemmän muille, kunhan osaavia käsiä ja hyviä tyyppejä löytyy oikeille positioille. Nyt arjen pyörittämistä helpottamaan on palkattu uusi tuotantokoordinaattori.

Toisaalta langat ovat mukava pitää omissa käsissä. Dilemma, jonka kanssa monet yrittäjät painivat.

”Meidän haasteena on se, että meillä on niin isoja tapahtumia, että tarvitsemme niihin vastuuhenkilöiksi semmoisia, jotka ovat niitä tehneet, kun itse ei voi aina olla mukana.”

Kuukausipalkkalaisten määrä on kasvanut Rajupajalla noin kymmeneen henkeen. Niiden lisäksi keikkatyöläisiä on paljon. Leaf Centerillä sijaitsevalla päämajalla sekä keikoilla pyyteetöntä duunia painaa työpaikastaan ja alastaan ylpeä porukka.

”Muutamat ovat aika hauskoja, kun ovat tulleet mukaan kiireaikoina ja ovat tulleet jostain kauempaa. He ovat tehneet siellä niitä paikkakunnan ’isoja tapahtumia.’ Ne tapahtumat ovat olleet sellaisia, joita saatamme tehdä päivässä monta. Sitten ne ovat ihan liekeissä nähdessään uusia ja kalliita laitteita, kun ovat aikaisemmin leikkineet jollain sedän vanhalla kaiuttimella. Se on hauska nähdä niistä jätkistä, kun niillä on järjetön into alaa kohtaan.”

Tulevaisuuden suunta on selkeä ja eteenpäin mennään lähestulkoon samaan tapaan kuin tähänkin asti. Pieniä lisämausteita on keittoon tulossa lisää, joita tiputellaan alkuvuoden aikana syöjien maisteltaviksi. Kuten mainittua, osaaville ja hyville tyypeille on suunnitelmissa varattu omat paikkansa, jotta tulevaisuudessakin monipuolisen tapahtumakirjon läpivienti sujuu mutkitta.

”Sitten voi olla tyytyväinen, kun voi olla koko loman puhelin kiinni. Kun tulee takaisin, niin ei pala koko talo.”