Kesärauha ja Rajupaja vahvistavat yhteistyötään – Rajupajasta festivaalin pääyhteistyökumppani vuonna 2025

Turkulainen vaihtoehto- ja indiemusiikin festivaali Kesärauha ja turkulaislähtöinen tapahtumatekniikan huippuosaaja Rajupaja syventävät yhteistyötään vuodelle 2025. Pitkäaikainen kumppanuus nousee uudelle tasolle, kun Rajupajasta tulee festivaalin virallinen pääyhteistyökumppani.

”Kesärauhan yksi tärkeimmistä arvoista on paikallisuus. Onkin upeaa laajentaa pitkäaikainen yhteistyö pääyhteistyökumppanuudeksi turkulaistaustaisen Rajupajan kanssa, joka on kasvanut alansa kärkinimeksi Suomessa. On ollut hienoa huomata, että Rajupajalta on löytynyt monipuoliset tekniset ratkaisut ja esiintymislavat kattamaan kaikki Kesärauhan neljä erityylistä lava-aluetta.” kertoo Kesärauhan taiteellinen johtaja Pietu Sepponen

Rajupaja vastaa esiintymislavoista ja niiden teknisestä toteutuksesta laajasti kaikilla Kesärauhan lava-alueilla, jonka lisäksi Rajupaja toimittaa Turun Linnanpuistossa järjestettävän festivaalin aluevalaistuksen. 

“On hienoa jatkaa pitkään jatkunutta yhteistyötä Kesärauhan kanssa pääyhteistyökumppanuuden merkeissä. Turkulaislähtöisenä toimijana olemme ylpeitä saadessamme olla mukana rakentamassa näin ainutlaatuista ja upeaa festivaalia.” kommentoi Rajupajan Jussi Mäkelä yhteistyötä Kesärauhan kanssa. 

”Kruunun jalokivi tulee olemaan entisestään kehittynyt Elektrolinna, joka kaikkien on syytä nähdä livenä,” Sepponen kuvailee.

Kesärauha järjestetään Turun Linnanpuistossa 6.–8.6.2025. Kolmen päivän ajan Kesärauha tarjoaa yhdistelmän livemusiikkia, lämpimiä kohtaamisia ja ainutlaatuista tunnelmaa suoraan kaupungin sykkeessä.

Artikkelikuva: Jussi Virkkumaa

Viimeisimmät artikkelit