Assembly
Yli vuosikymmenen mittainen kumppanuus Suomen suurimman digitaalisen tapahtuman parissa
Rajupaja on toiminut Assembly-tapahtuman teknisenä yhteistyökumppanina jo yli kymmenen vuoden ajan. Tämä pitkä ja tiivis yhteistyö on rakentunut luottamukselle, jatkuvalle kehittämiselle ja yhteiselle visiolle tapahtuman laadun ja elämyksellisyyden nostamisessa yhä uudelle tasolle.
Assembly on Suomen suurin digitaalisen kulttuurin ja pelaamisen tapahtuma, joka järjestetään kaksi kertaa vuodessa, kesällä ja talvella. Assembly tunnetaan ennen kaikkea intohimoisten tietokoneharrastajien tapahtumana, jossa vietetään intensiivisiä päiviä ja unettomia öitä pelaten, koodaten, striimaten, kilpaillen, oppien ja verkostoituen. Tapahtuma on vuosikymmenten ajan ollut yhteisönsä keskeinen kohtaamispaikka. Assemblyllä on myös ollut merkittävä rooli suomalaisen pelialan kehityksessä. Sen historian ansiosta tapahtuma on toiminut kasvualustana monille osaajille ja yrityksille ja se on yhä tänä päivänä keskeinen verkostoitumispaikka alan toimijoille.
Rajupaja vastaa tapahtuman äänentoistosta, valaistuksesta sekä teknisestä suunnittelusta. Yhteistyö Assemblyn organisaation kanssa on poikkeuksellisen tiivistä ja vuorovaikutteista. Tapahtumatiimillä on selkeä visio ja runsaasti ideoita, joita Rajupajan tekninen suunnittelutiimi jalostaa toteutuskelpoisiksi ja vaikuttaviksi kokonaisuuksiksi. Yhteissuunnittelu mahdollistaa sen, että tapahtuma kehittyy jatkuvasti niin sisällöllisesti, kuin teknisesti.
Assemblyssa toteutetaan kahdesti vuodessa useamman lavan tuotannot sekä koko Messukeskuksen hallin laajuinen tilavalaistus, jossa värivalot ja visuaalinen ilme tukevat tapahtuman tunnelmaa ja brändiä.